lauantai 3. toukokuuta 2014

Blogihaaste

Sain Palstaviljelyä Julkulanniemessä-blogin Leenalta haasteen, joka säännöt menevät näin:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa ketkä haastat
6. Ei takaisin haastamista

Minusta
1. Olen viljelypuuhissa ihan aloittelija
2. Suvussani on palstaviljelijöitä monessa polvessa
3. Kasvatan ensimmäistä kertaa omia taimia tänä keväänä
4. Palstaviljelyn lisäksi vapaa-aikani kuluu harrastaen vannetanssia, ompelua ja DIY-meininkiä
5. Viihdyn työssäni
6. Nautin siististä palstasta ja olen hieman perfektionisti, mutta sitä ei kodistani arvaisi
7. Olen liikaa koneella, vaikka aikaa menee paljon melko hyödyllisiin asioihin
8. Olen bloggaillut ensimmäistä kertaa jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta ihan eri teemalla
9. Olen armoton vilukissa ja nautin siitä, että kotona on lämmin
10. Olen määrätietoinen ja tiedän mitä haluan
11. Aion osallistua Screen-free weekiin (http://www.screenfree.org/) ja viettää sitä kevennetysti 5 päivää tiistaista lauantaihin. Ei tietokonetta, tv:tä, konsolipelejä ja kännykällä kun perus yhteydenpito ja herätyskello. Töissä pitää työt tietysti tehdä. Sähköpostit saa lukea kerran päivässä (ennen kuin lähtee töistä kotiin).



Ja tässä vastaukset Leenan kysymyksiin:
1. Suosikki TV-ohjelmasi?
Juuri nyt Game of Thrones, Vikings, Mr Selfridge

2.
Millaisia kirjoja luet?
Lähinnä dekkareita tai historiallisia romaaneja.

3. Sisustusmakusi?
Nautin kauniista esineistä, joilla on tarina, joten kotoani löytyy vanhaa ja uudempaa ja elämää nähnyttä sekaisin

4. Lempivärisi?
Punanen, keltainen, vihreä, turkoosi, pinkki, mitä näitä iloisia värejä onkaan.

5. Paras kasvisruokasi?
Mielestäni teen aika hyvän pastakastikkeen soijarouheesta.
6. Miten rentoudut?
Palstalla on helppo rentoutua, kuunnella luonnon ääniä ja istahtaa ja ihailla ympäristöään

7. Oletko koira- vai kissaihminen?
Varmaan koiraihminen, jos en olisi kummallekin eläimelle allerginen

8. Säästövinkkisi?Mieti kahdesti tai kolmesti tarvitsetko haluamaasi asiaa oikeasti. Käy kierrätystapahtumissa ja vaatteidenvaihtoilloissa tai järjestä sellainen itse!
9. Liikuntaharrastuksesi?
Vannetanssi, kuntosali, aikido, pilates. Vannetanssi tällä hetkellä säännöllisimmin.

10. Missä olet erityisen hyvä?
Selittämään asioita, tekemään asioita käsilläni

11. Mitä puutarhanhoito sinulle merkitsee?
Yhteyttä luontoon, rauhoittumista ja jos on stressaantunut olo niin palstatöissä olo usein helpottuu.

En seuraa samanaiheisia blogeja juurikaan, joten en laita tätä eteenpäin.

torstai 1. toukokuuta 2014

Mansikkapenkin muutostöitä ja taimien kasvatusta!

Tuntuu, että näin keväisin tapahtuu niin nopeasti. Pääsiäisenä käytin yhden pitkän päivän palstalla mansikkapenkin muokkaamiseen. Siirsin mansikat omiin riveihinsä, sillä entinen iso kahdentoista mansikan penkki oli ahdas.

Vanha mansikkapenkki ja laajennus tuloillaan.

Vihdoin valmiina ja muovitettuna, kaikki omissa riveissään.

Yllättävän iso työ oli tuossa. Muovina käytin auki leikattua jätesäkkiä niin kuin aiemmassa mansikkapenkissäkin.



Istutin myös siemenperunat (21.4.), joita laitoin maahan 10 kappaletta. Peruna on palstanaapurilta saatua Carreraa, jonka pitäisi olla aikainen ja pohjoisiin oloihin sopiva tautivapaa lajike.

Lopputuloskuva n. viiden tunnin rehkimisen jälkeen.

Sää houkutti minut palstalle myös seuraavana päivänä. Aurinko porotti ja tuuli mukavasti, joten huhkiessa ei tullut liian kuuma. 

Pienellä palstalla puutarhajätteistä eroon pääseminen herättää keskustelua aina silloin tällöin erityisesti toisten palstalaisten kanssa. Hyötykasviyhdistykseltä on ohjeistettu, että kasvijätteet pitäisi kierrättää palstalla esim. mädättämällä eli sulkemalla jätteet jätesäkkiin, jossa mätäneminen alkaa, ja lopulta haudata jätteet palstalle. Kompostoiminen on kuulemma vaikeaa ja jätteet vain kuivuvat, jos ne heitetään kompostikehikkoon.

Ollaan kerätty jätteet jätesäkkeihin ja heitetty suljetut pussit kompostikehikkoon tekeytymään. Otin sitten urakakseni tyhjennellä niitä. Päälimmäisestä pussista löytyi syksynä laitettua perunanjätettä, jotka olivat mädäntyneet. Yökkistä vaan. Hautasin ne käytävälle kompostikehikon viereen. Seuraavat säkit tuottivatkin yllätyksen. 

Puutarhurin mustaa kultaa!

Niistä löytyi MULTAA! Säkit olivat suljettu, mutta jätteistä oli syntynyt pakkausvaiheessa reikä jos toinenkin. Käänsin yhden ison penkin ja heitin sekaan kompostituotteet. Sieltä voi sitten jakaa multaa muihinkin penkkeihin kunhan tulee istutusten ja kylvöjen aika.

Kerroin onnistuneesta prosessista tutulle agrologille, joka oli sitä mieltä, että ei tarvitse laittaa jätteitä säkkeihin, vaan kompostointi onnistuu, kun kerran pari kesässä heittää sekaan herätettä. Jos oikein muistan niin ämpärilliseen vettä kilo sokeria ja paketti hiivaa. Sillä pitäisi kompostin ruveta käymään. Ehkäpä kokeilen tänä kesänä, sillä olisi mukava päästä eroon tuosta jätesäkkirumbasta.

Kotosalla on puuhasteltu taimien kanssa. Kylvin keltaista paprikaa ja tomaattia ihan syötäviksi ostettujen kasvisten siemenistä. Muut siemenet ovat ostettuja. Jogurttipurkkeja on tullut kevään aikana kerättyä ja take away -sushirasiat ovat olleet oivia altakasteluun ja alustoiksi.

Kylvöt tehty:
Keltainen paprika 23.3.
Tomaatti  30.3.
Purjo 30.3, 25.4. (pb) ja 30.4. (pb)
Kesäkurpitsa 25.4. (pb) > siirretty 30.4.
Kurkku 25.4. (pb) > siirretty 30.4.
Keräsalaatti 25.4. (pb)
Kesämalvikki 25.4. (pb)
Hajuherne 25.4. (pb)
Asteri 25.4. (pb)
Isoköynnöskrassi 25.4. (pb)
Samettikukka 29.4.
Vesimeloni 29.4.
Keltainen vesimeloni 29.4. 

Suluissa oleva (pb) tarkoittaa kylvöä Pluggboxiin eli pienoiskasvihuoneeseen. Ihastelin kaupassa sellaista ja mieli teki heti ostaa moinen. Ennen hankintaa tein kuitenkin googlailuja kotosalla. Monessa paikassa Pluggboxia kehuttiinkin, joten menin ja hankin niitä kaksin kappalein. Kylvin molemmat boxit täyteen myöhään perjantai-iltana 25.4. Itäminen oli todella nopeaa! Sekoitin multaan hieman luomulannoitetta, onkohan se nopeuden syy vai onko vain pluggbox erinomainen minikasvihuone?

30.4. Kurkut ja kesäkurpitsat eivät enää mahdu kannen alle.


Vaikka purjot vasta pilkistivät näissä kuvissa niin itäminen on huomattavasti nopeampaa verrattuna jogurttipurkkeihin aiemmin kylvämiini. Ja tuo kurkun ja kesäkurpitsan kasvu on ollut päätä huimaavaa. Nyt olenkin siinä tilanteessa, että pitäisi saada taimille enemmän tilaa. Joten ylimääräiset jaoin pois netin kautta. Vielä kun ne haettaisiin pois.

Vielä loppuun kuvat taimista juuri nyt. Sisälämpötila noin +24-25 astetta ja ikkunat lounaaseen, joten valoa riittää. Oikein kuumina päivinä lasken sälekaihtimet alas ja säädän niillä valon määrää. Ennen kuin lehdet tulevat talon edustalla oleviin puihin on auringon valo aika suoraa ja paahtavaa.

Ylimpänä tomaatit, keskellä paprikat ja alhaalla
purjot. Ympärillä kaikki muut ja pluggboxit eivät edes
mahtuneet kuvaan.
Kukat. Reippaimpina puskevat kesämalvikit.

Kesäkurpitsat
Toivottavasti tämä taimien kasvattelu tuottaa tulosta ja hyviä, kestäviä taimia palstalle. Parvekettahan asunnossa ei ole, joten kai taimia pitäisi pihalla ulkoiluttaa pariin otteeseen ennen istutusta. 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Palstakauden startti


Olen kävellyt palstan ohi muutaman kerran nyt kevään aikana katsomassa tilannetta. Pääsiäisen hyvät säät houkuttivat puuhastelemaan ja kyllähän sitä hommaa riitti. Vietin tänään viitisen tuntia palstalla silputen kuivaneita rankoja pienemmiksi, siirtäen sieltä täältä löytyneitä valkosipuleita yhteen penkkiin, mansikan rönsyjä repien ja palstanaapurien kanssa jutustellen. Sää oli mitä ihanin, kun ulkona tarkeni puuhastella t-paitasillaan.
Krookukset yllättivät ja ilahduttivat, sillä ne eivät vuosi sitten
kukkineet ollenkaan, vaikka sipulit oli tullut laitettua ajoissa maahan.
Muutamaa krookusta oli käyty syömässä, kelpaavat
vissiin rusakoille evääksi.

Syksyllä laitoin olkia katteeksi. Kevät näyttää, kuinka hyvin se suojaa rikkakasvien leviämiseltä. Nyt vain siirtelen niitä tarpeen mukaan. Maakin on käännetty, joten sen kanssa ei tarvitse tehdä isoa työtä. Kalkkia levitin myös tänään, vaikka jotkut sanovat, että se pitäisi laittaa lumelle. Ämpärillinen tuhkaakin odottaa levittämistä. Pitää varmaan ensin googlailla onko siihen jotain ohjeita.
Mansikanrönsyt
Mansikka oli todenteolla rönsyillyt. Rönsyjä kerääntyi ämpärillinen ja siinäkin on parhaimmisto. Jos ovat vielä huomenna hengissä niin laitan niistä muutaman edellisten jatkeeksi. Teen useamman rivin ja laitan hieman enemmän väliä, sillä turhan tiukkaan olen taimet aikoinaan istuttanut.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kylvöpuuhiin!

Mieltä lämmittää auringonpaiste ja linnunlaulu. Eilen laitettiin lantaa ja turvetta palstalle sekä lisää kalkkia.


Tänään oli vuorossa perunat, van goghia ja melodya sekä pensaspapua ja porkkanaa.






sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Edellisen kesän satoa

Palstakausi 2012 meni vauhdilla. Vapaa-aikaa ei paljon raaskinut käyttää blogin pitämiseen, kun rikkaruohojen kitkeminen ja ötököiden tutkiminen oli niin kivaa. Vielä ennen uusia viljelysuunnitelmia katsaus siis viime vuoteen kuvien kera.


 

 












lauantai 14. heinäkuuta 2012

Päivitys palstalta


Kokeillaan uudella puhelimella bloggaamista.



Tulin keräämään kamomillat, että saan ne kuivamaan. Tuoksu on huumaava!


Kaikki kasvaa huimaa vauhtia ja on niin ihanan rehevää.

Ps. Piti mun kuitenkin muokata kirjoitusta hieman. Ei se olekaan ihan niin näppärää puhelimella tai sitten en vaan vielä osaa.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Rakkauskeitto

Pinaatti villiintyi! Yhden kevyen napsimisen jälkiä ei edes huomaa. Tänään harvensin oikein kunnolla, eikä vieläkään näytä kaljuilta. Melkein 200g tuoretta pinaattia eli 3 litran pussia täynnä ilman survomista. Nipsin myös kukinnot pois heti näin alkumetreillä.

Ruuaksi syntyi rakkauskeitto.

n. 200g pinaattia tuoretta pinaattia -> ryöppää
voita, runsaasti
2-3 valkosipulin kynttä, maun mukaan
tlk kookosmaitoa
reilu tl mild curry -maustetahnaa
suolaa

Kattilaan voi, pilkottu valkosipuli, ryöpätty pinaatti, kookosmaito, maustetahna ja suola. Perään pyöräytys sauvasekoittimella. Annos riittää kahdelle maltilliselle.

Tämän jälkeen pinaatti saa villiintyä ihan huolella. Tätä syö toisenkin, kolmannen ja neljännenkin kerran..

Omnomnom.

Ja oman maan salaattia huomenna evääksi!!