sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sunnuntaisessiot


Äkkiä hurahti taas useampi tunti rikkaruohoja tuhotessa. Yrttipenkki tuli putsattua kokonaan.

Yrttipenkki ennen.. 
.. ja jälkeen kitkemisen.

Parsakaali on itänyt!

Punajuuri kaipaisi kipeästi harvennusta

Palstalle tullut mies (oma onneksi) salakuvasi 

Terhakat pinaatit etualalla

Keräkaali - kehäkukka - salaattisekoitus - keräkaali -penkki

Härkäpapu

Potut kasvaa

Anisiison asukki

Anisiisoon oli syöty jo aiemmin muutamia reikiä. Uusimmat lehdet olivat epäilyttävän supussa ja niiden avaamisen jälkeen sisältä löytyi asukki ja jotain seittimäistä huttua. Päädyin latvomaan kasvin. Kukakohan tuosta matosesta olisi kasvanut?



Osaakohan joku viisas kertoa, miksi mustaherukan uudet lehdet ovat keltaiset ja niitä on tippunut paljon? Kuivuudesta puska ei ainakaan ole kärsinyt.

Tulevasta viikosta on povattu kaunista, lämpimämpää ja aurinkoista tai puolipilvistä. Taitaa tulla vietettyä paljon aikaa siellä. Ensi viikon tavoitteena on istahtaa paikalleen. Joka kerta olen vain touhunnut ja taittotuolit ovat olleet tyhjän panttina. Eväät siis mukaan ja palstalle pysähtymään!

2 kommenttia:

  1. Kauniisti sinulla on härkäpavut rivissa. Itsella on ollut samoja ongelmia retiisin kanssa eli liian tiheään on tullut viljeltyä. Tänä vuonna kokeilin siemennauhaa, jota voin lämpimästi suositella. Kastelin kunnolla istuttaessa ja retiisi nousi sievästi tasaisen välimatkoin pintaan. Enkä ole joutunut harventamaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Härkäpavut ovat jotenkin erityisen terhakoita ja niiden kasvua on ilo seurata. Siemennauha kuulostaa hyvältä, mutta varmaan onnistuisi hieman harvempaan kylväminenkin. No tänään on punajuuripenkki perattu. Siirrettiin osa vielä toiseen penkkiin ja vielä jäi palstanaapureille annettavaksi iso laatikollinen.

    VastaaPoista